Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Panda reppureissulla

Mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa kokeilla ommella jonkunlainen hoitoreppu syksyllä hoitoon meneville lapsosillemme. Saa nähdä, jaksanko vääntää vielä toisenkin, erilaisen, niin on sitten molemmille oma. Meillä on yksi skiphopin reppu ja siitä se ajatus lähtikin. Mielestäni se on vähän turhan pieni, joten tästä tein reilusti isomman. 

Alunperinkin suunnittelin, että tekisin jonkinlaisen pandan. Sitten näin Viljamin Puodin ompelukilpailun ja ajattelin, että nytpä onkin oiva tilaisuus toteuttaa suunnitelmat ja osallistua kilpailuun. 


Niimpä esikuvana on siis Viljamin panda, jonka applikoin luonnonvalkoiselle markiisille. "Paidan" raidat piirsin ensin tekstiilitussilla ja sitten ompelin tiheällä siksakilla päältä.


Koko reppu on on tehty kaksinkertaisesta markiisikankaasta ja vuorina on tavallinen puuvilla. Kaikki muut tarvikkeet ja kankaat paitsi vuori on Kankaiselta ja se vuori sitten kodin1:stä.


Tätä oli ihan älyttömän kiva näpertää! Kaavoja ei ollut, leikkelin vain, miten hyvältä tuntui. Korvat on myös kaksinkertaista markiisia.



Tassuissa on toinen puoli fleeceä ja toinen puoli markiisia ja sisällä ihan vähän vanua.


Repun sangat ompelin aaltoilevalla koristeompeleella.





Sivutaskua suunnittelin ensin eteen, mutten keksinyt mitään järkevää ratkaisua, joten tein sitten sivuun tällaisen pienen. Applikoin taskuun palan pandakankaasta.


Vuorin kuvaaminen on melkolailla haasteellista, jotta näyttäisi kuvassa yhtään järkevältä. Ompelin vuorin ensin kasaan, huolittelin reunat ja lopuksi ompelin kiinni käsin.


Vuoriin ompelin myös pienen vetoketjullisen taskun.


Aika symppis sanon minä. Eiköhän tällä repulla kelpaa hoitopaikassa aloittaa. Ja paljastan jo vähän, että itse aloitan, ainakin näillä näkymin työt, käsitöiden parissa <3



35 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno reppu! Mä tykkäisin myös väkertää tällaisia, mutta aika ei vaan riitä, niin teen perusjuttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ei mullakaan oikeastaan aika riittäisi, mutta kun tekee monta viikkoa aina silloin tällöin, niin saa suuritöisempiäkin luomuksia valmiiksi :)

      Poista
  2. Ihana! Siis ihan älyttömän hieno! Niin siististi tehty ja hienot yksityiskohdatkin! Tykkään ja lujaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 kiva, että tykkäät :)

      Poista
  3. Apua mikä reppu, niin siisti!! Oot kyllä niin taitava, että varmasti työ käsitöiden parissa on sulle just hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) työt käsitöiden parissa on aina ollut unelmani, mutta työpaikat kiven alla :/ Odotan innolla syksyä, mitä tuleman pitää :)

      Poista
  4. Oli muuten hienoja töitä panda-kilpailussa, mutta kyllä mun oli pakko ääneni antaa tälle sun ihastuttavalle repulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on älyttömän hienoja luomuksia <3 kaunis kiitos äänestäsi! :)

      Poista
  5. Tää on varmasti hienoin näkemäni reppu koskaan! ihana <3

    VastaaPoista
  6. En kestä!! Hienoin näkemäni, ikinä <3

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana reppu, nyt kelpaa hoitoon lähteä, jään innolla odottelemaan toista reppua ;) :D Ja ihanaa että töitäkin on tiedossa käsityörintamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hehe, kyllä jossain vaiheessa tarvii varmaan toinenkin tehdä, ettei tuu riitaa :D ja työkuvioita ootan niiin innolla :)

      Poista
  8. Aivan syötävän söpö Pandareppu :).

    VastaaPoista
  9. On kyllä ihan mielettömän upea! Kerrassaan mahtava ❤

    VastaaPoista
  10. Ihan huippu reppu!!! Näyttää kyllä siltä, että kaupasta ostettu, niin upeaa työtä!! vau :D

    VastaaPoista
  11. Aivan mielettömän huippu reppu! Määkin tahdon tällasen!!

    VastaaPoista
  12. Ihana! Kelpaisi meillekin, et jos lähtee lapasesta ja aloitat sarjatuotannon :D

    VastaaPoista
  13. Kiitos!! :) hehe, saatan hieman epäillä tota sarjatuotantoo :D vaikka eihän sitä toisaalta koskaan tiiä :D

    VastaaPoista
  14. Hei, tosi hieno reppu. Saisinko lupa tehdä samanlainen omalle vauvalleni tarhaan käyttöön? T. Thanh

    VastaaPoista