Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Nahkalaukku

Näin joskus muistaakseni Vero Modassa kauniin nahkaisen tilkkulaukun. Se oli omiin tarpeisiini vähän liian iso ja hintakin taisi olla vähän liian iso :D Siitä se ajatus kuitenkin lähti. 

Laitoin toriin ostoilmoituksen, että etsin vanhoja nahkaisia takkeja, hameita tms, koolla ja kunnolla ei väliä, kunhan on mustaa tai harmaata ja aitoa nahkaa. Sainkin päivän aikana niin älyttömän määrän tarjouksia, että oli pakko poistaa ilmoitus.Valitsin parhaat tarjoukset; isot, vanhanaikaiset nahkahousut ja ison pitkän nahkatakin, joka oli vähän rikkinäinen.

Piti palauttaa mieleen vähän yläasteen matematiikkaa, jotta sain kaavasta juuri oikeanlaisen. Tässä vaiheessa epäilykseni oli erittäin suuri, että mahtaako tästä kuitenkaan tulla yhtikäs mitään.


Alku oli ainakin ihan lupaava.


Ja kyllähän se tilkkujen yhdisteleminen lopulta sujuikin paljon helpommin, kuin kuvittelinkaan.

Etsin kirppareilta vanhoja laukkuja, joissa olisi kauniit kahvat ja jotka pystyisi helposti ratkomaan sekä uudelleen ompelemaan. Löysinkin lopulta 2€:lla laukun, jossa oli rikkinäinen vetoketju ja sehän ei tietenkään tässä projektissa haitannut. Lisäksi laukussa oli niin kivannäköinen sivutaskukin, että uusiokäytimpä senkin.


Projekti oli pitkä, eikä ongelmiltakaan vältytty. Rakas Berninani ei meinannut haluta ommella nahkaa ollenkaan, vaan teki pelkkää hyppytikkiä hyppytikin perään. Oikeilla säädöillä ja muutamaa eri paininjalkaa kokeilemalla homma alkoi kuitenkin sujua oikein hyvin. Vetoketjun kanssa sain kyllä tosissaan tapella, vaikka niitä olenkin aika paljon ommellut. Purin sen ehkä kolmesti, ennen kuin se oli oikean pituinen ja laukku oikean muotoinen. Lisäksi vuori meinasi jäädä suljettaessa vetoketjun väliin ja sitäkin korjailin, jottei laukun sulkeminen olisi vaivalloista.


Matkanvarrella mietin myös, tuleeko lopputuloksesta sellainen mummojen tikkilaukku, mutta eiköhän siltä lopulta vältytty.



Vuorikankaan ostin Kankaiselta. Ihana ohut, mutta laadukas puuvilla. Mietin jo mielessäni tästä Ilonalle jotain ihanaa kesämekkoa, vaaleanpunaisin yksityiskohdin.


Lopuksi käsittelin laukun nahkasohvien hoitoaineella. Se teki kyllä melkein ihmeitä, nahka näyttää kuin uudelta.


Vetskarin vetimeen askartelin vielä hapsuavaimenperän.


Ja kun sitä nahkaa tietysti vielä jäi, niin näpertelin tällaisen rusetin hiuksiin. Takana on sellainen perus nipsukka, jonka tähän juuri ajattelisikin. Niitäkin löysin sattumalta Kankaiselta.


Uskotteko, että oli muuten vaikeaa ottaa itse kuvaa omasta takaraivosta :D

38 kommenttia:

  1. Ihan mieletön. Itellä ois varmaan ompelukoneen kans taistellessa mennyt hermot, mutta onneksi olit pitkäjänteinen ja kyllähän lopputulos on UPEA!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Kyllähän sitä hermot menikin, mutta periksi ei anneta ;D

      Poista
  2. Wow, ihan mielettömän upea! Ja ihana tuo rusettikin! :)

    VastaaPoista
  3. Upea on kyllä oikea sana kuvaamaan lopputulosta! Tänään juuri leikkelin kahdesta laukusta solkia, renkaita ja vetoketjuja talteen tulevia projekteja varten. Samanlainen taskukin sattui olemaan kuin tuossa sinun tekemässäsi laukussa:)
    Niin ja mummomaisuudesta ei ole tietoakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Joo kaikkea mahdollista pitää aina säästää ja hyödyntää :)

      Poista
  4. Apua, käsittämättömän ihana!!!

    VastaaPoista
  5. Vou, todella hieno!! :) Pitääpä varmaan itekin kehitellä jotain vastaavaa, pikkulaukulle olisi tarvetta.. Laitoin itsekin toriin ilmoituksen että otan vastaan vanhoja lakanoita yms.. matonkude ainesta, seuraavana päivänä piti jo poistaa kun sain niin paljon matskua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ihmettelen oikein, miten sitä kautta niin hyvin tarjotaankin! Oon ennenkin ostoilmoituksia laittanu ja aina tulee paljon vastauksia. Itse en taas lue koskaan muiden ostoilmoituksia :D

      Poista
  6. Tosi hieno laukku! mullakin on viime kesänä hamstratut nahkatakit vielä odottelemassa laukuksi muuntumista. En kyllä näin hienoa laukkua saa tehtyä, mutta jos nyt jonkun simppelimmänkin sais aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Hommiin vaan, varmasti saat oikein kivan laukun aikaan!!

      Poista
  7. Uskomattoman upea laukku! Hienoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  8. Ai mieletön, miten upea! Siis kerrassaan hieno. Miten ihanan malliset tilkutkin! Ja niin siististi tehty sisäpuoleltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 ihastuin itsekin tähän tilkkuilumalliin :)

      Poista
  9. Mielettömän upea laukku <3 on kaiken vaivan arvoinen mitä tähän uhrasit <3

    VastaaPoista
  10. Wau! Kylläpä olet taitava! Itse hypistelin vuosi sitten paikalliskirpparilla nahkatakkeja. Rekillinen euron kipale. Sitten sanoin itselleni, että älä hamstraa, enkä siis ostanut yhtäkään. Jälkeenpäin ajattelin, että no olisimpa ostanut. Mutta nuita onneksi löytää aina silloin tällöin, että hätä ei ole tämännäköinen. Itselläni on ollut mielessä nahkapussukat vetoketjulla. Ne sietävät paremmin laukun pohjalla pyörimistä kuin kangaspussukat. Ja kivoja myös pikkulaukkuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Itselläkin mielessä jotkut pikkupussukat, kun vielä materiaalia vähän jäi :) Kirppareilta löytyy kyllä silloin tällöin noita superhalpoja. Näissä kun ei haittaa vaikka olisi vähän risaisia tai huononmallisia

      Poista
  11. Tosi mahtava! Itse kanssa samaan tarkoitukseen bongailen nahkaa kirppareilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Saa kyllä halvalla laadukasta näistä kierrätysjutuista :)

      Poista
  12. Ai kun hienoja! Täältä löytyikin kiva uusi blogituttavuus. :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana laukku, ja rusettikin <3

    VastaaPoista
  14. Mahtavuutta! Joutuu siis meidän lähetystorin kirppikseltä hakemaan mm. ne housut mitä pyörittelin käsissä pari viikkoa sitten :D Ihailen käsrsivällisyyttäsi. Tein viime vuonna nahkalaukun anopilta saaduilta huonekaluliikkeen näyte paloista ja vaikka palat olivat isoja niin hermot eivät sitä olleet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, eikun pelastamaan housut uusiokäyttöön :) Kyllähän sitä välillä tuppaa hermot menemään, mutta periksi ei anneta ;)

      Poista